“Suunnittelu on tehty todella hyvin -
kaikki on sijoitettu oikein!”


Freelancemuusikko Anna kuuli vanhemmiltaan CityCube-asunnoista. Esitteen perusteella laadukkaalta ja valoisalta näyttänyt koti vakuutti Annan, ja asunnon valmistuttua tunne vain vahvistui. Uudessa kodissa asukasta miellyttävät erityisesti huonekorkeus ja tilava nukkumaparvi.  
Asunto-osakeyhtiö Vantaan Studiokodit sijaitsee rauhallisella alueella lähellä Tikkurilan ydintä. Muusikkona työskentelevälle Annalle kulkuyhteydet niin Helsinkiin kuin lentokentällekin ovat tärkeitä.
– Tässä on kävelyetäisyydellä kaikki peruspalvelut, mitä tarvitsee. Juna-asema on lähellä ja siitä pääsee nopeasti Helsinkiin ja lentokentälle, Anna kertoo.

Uusi koti löytyi esitteen perusteella

Anna ei ollut ajatellut asunnon ostoa aktiivisesti. Hän sai vanhemmiltaan esitteen Talokolmikon uusista kaupunkikodeista ja kiinnostui persoonalliseen tyyliin rakennetusta yksiöstä. – Korkea huonetila alkoi kiinnostaa, ja tietenkin tämä nukkumaparvi ja iso parveke. Myös sijainti on omaan työhön nähden tosi hyvä.
– Tämä on ensiasuntoni ja mielestäni fiksu valinta sellaiseksi. Katsoin myös muita asuntoja, mutta ne eivät kiinnostaneet samalla tavalla. Tämän asunnon persoonallisuus houkutteli muita enemmän, Anna toteaa.

“Tähän oli valittu valmiiksi laadukkaat materiaalit”

Kun Anna varasi asunnon, oli taloyhtiön rakentaminen vasta alkamassa. Alusta asti rakennusprojektissa mukana ollut Anna olisi päässyt halutessaan vaikuttamaan uuden asunnon sisätiloihin, mutta tykästyi Talokolmikon valitsemiin materiaaleihin. – Suunnittelu on tehty todella fiksusti - kaikki on sijoitettu oikein. Materiaalit olivat laadukkaita ja hyvin valittu etukäteen. Tein ainoastaan keittiön osalta ihan pieniä muutoksia, Anna toteaa.

“Hukkaneliöitä ei ole missään!”

Annan asunto valmistui vuoden 2016 toukokuun lopussa. Asumista uudessa kodissa on takana nyt noin kolmen kuukauden verran. Kiitosta Annalta saavat niin Talokolmikon kanssa hyvin sujunut yhteistyö kuin uusi, avara asuntokin.

– Vaikka asunto on neliöiltään todella pieni, vain 22-neliötä, tämä on silti tilava ja hyvin suunniteltu. Kun kävin täällä rakennusaikana, pieni koko kauhistutti, mutta valmiissa asunnossa parvi tuo hyvin lisätilaa, eikä hukkaneliöitä ole missään, Anna kehuu.
– Ehdottomasti uskaltaisin suositella vastaavaa asuntoa ja Talokolmikkoa yrityksenä. Heidän toiminnastaan jäi todella luotettava, asiakasta kunnioittava ja palveleva kuva, Anna kiittää lopuksi.

“CityCubet ovat todella fiksun näköisiä asuntoja, joiden kulurakenne on saatu järkeväksi!”

Kun Sini Lakaniemi päätti muuttaa Oulusta pääkaupunkiseudulle, alkoi hän etsiä kompaktia asuntoa luonnonläheiseltä alueelta. Sini löysi Bassenmäen uuden asuinalueen, johon oli sopivasti rakentumassa kompakteja CityCube-kaupunkikoteja. Uusi koti on lattiasta kattoon asukkaan näköinen.

- Löysin oikeastaan ensin tämän alueen ja aloin katsoa, mitä tänne on tulossa. Minulle oli tärkeää, että asunnot ovat kompakteja, jotta asumiskulut eivät kasva valtavan isoiksi, Sini kertoo.

- Liikun ja lenkkeilen paljon, joten luonnonläheinen sijainti oli tärkeä. Tästä lähtee lenkkipolut ja pururata suunnilleen kotiovelta. Myös yhteydet Helsinkiin ja työpaikalleni Kirkkonummelle ovat hyvät niin autolla kuin junallakin.

CityCube on Talokolmikko Oy:n uusi konsepti, jonka myötä kaupunkiin toteutetaan kompakteja ja ekologisia, mutta samalla laadukkaita asuntoja. Sini teki päätöksen asunnon hankkimisesta jo rakennusvaiheessa ja pääsi vaikuttamaan lopputulokseen.

“Yhteistyö on sujunut kitkattomasti”

Sini kertoo yhteistyön sujuneen hyvin CityCube-rakentajan, Talokolmikon, kanssa. Hänen kohdallaan Talokolmikko on henkilöitynyt toimitusjohtaja Ilkka Rainioon, joka on ollut mukana prosessissa alusta saakka ja tullut tutuksi myös rakennustyömaalla.

- Ilkka rakentaa näitä yrittäjänä kuin omaansa. Tälläkin hetkellä, kun tähän viereen rakennetaan uusia CityCubeja, Ilkka tepastelee tontilla ja tekee hommia. Hän järjesti meille myös maalämpöön liittyvän talotekniikan koulutuksen, mikä oli mielestäni hieno vastaantulo.

- Jos jotain ongelmia havaittiin, Ilkka piti huolen, että ne korjattiin. Yhteistyö on sujunut ainakin minun kohdallani kitkattomasti, Sini toteaa.

“Asunnosta tuli äärettömän kaunis!”

Uusi asunto on näyttävä kokonaisuus. Sinin valitsemat vaaleat sävyt ja lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat tekevät kodista todella valoisan, ja normaalia korkeammat huoneet tuovat avaruutta asuntoon. Erikoisuutena Sinin kodissa on koko asunnon kiertävä terassi.

- Rakensin tänä keväänä koko asunnon kiertävän terassin tähän. Olihan se valtava urakka, mutta terassi-alaa on nyt noin 40m2, joten pöydät, tuolit ja sohvat mahtuvat terassille hyvin, Sini iloitsee. “



“Maalämpö vaikuttaa asumiskuluihin todella paljon”

Lopuksi esiin nousevat maalämmön ekologisuus ja kustannustehokkuus. Nämä arvot Sini allekirjoittaa CityCubejen kohdalla täysin. Maalämmön ansiosta sähköä kuluu vain käyttösähköön, jolloin myös sähkölaskut pysyvät pieninä.

- Maalämpö on ihan loistava! Se vaikuttaa asumiskuluihin todella paljon. Ei ole sähkölaskuja juurikaan näkynyt.

- Kyllä minä näitä voisin suositella - ovat todella fiksun näköisiä asuntoja, joiden kulurakenne on saatu järkeväksi, Sini toteaa lopuksi.